Kevyin siivin kohti kesää
Tarkemmin ajatellen tässä on kyllä kesä ollut jo hyvän aikaa. Ja melko lailla kaikenlaisissa tapahtumantyngissä sitä on tullut juostuakin sitten viime postauksen. Tänne vaan ei tuu näköjään enää juurikaan kirjoiteltua, ja tuskin tämä tästä ainakaan hirveästi tulee vilkastumaan.
Oulussa tuli pörrättyä todella pitkästä aikaa, niin päivässä kuin yössäkin. Onhan se vaan mukava kaupunki, ja mielellään siellä useamminkin kävis ihan tuollaisia kunnollisia pitkiä viikonloppuja viettämässä. La festan kebabbiveneen vuoksi jo yksistään vois lähteä. Onneksi tätä kirjoittaessa ei oo yhtään nälkä, niin ei ahdistu tuota ajatellessa. Kaikenpuolin oli tosiaan vanha kotikaupunki entisellään, yökin oli yhtä armoton kun joskus silloin vanhoina hyvinä aikoina. Seuraavan päivän kooma saattoi kyllä olla keskimääräistä jykevämpi, harvoin nimittäin ensimmäisen kerran pääsee illalla puoli kymmeneltä ensimmäisen kerran pihalle. Silloinkin vaan parvekkeelle grillaamaan aamupalaa. Mahtaiskohan sitä syksyllä ehtiä heittämään Oulun mutkan taas, toivottavasti.
Pohjoisessa tuli käytyä viettämässä juhannus. Mikäs siinä oli Suomen kesässä istua tulilla juhannusaattoa, kun lämmintäkin oli molemmat kaksi astetta. Eipähän ollut ainakaan ötököitä häiritsemässä eloa. Mukavan reissun sitä tästäkin sai aikaan, oli se nimittäin liian pitkä siitäkin kun oli saanut viimeksi kalassa käydä. Vaikkei olosuhteet siihen niin parhaat mahdolliset ollukaan, niin sen verran pääsi käymään että jotain kunnollista saalistakin kuitenkin sai. Kultaakin piti lapioida lavastettua kuvamateriaalia varten pari lapiollista. Ivalon suunnilta voisi tuossa syksyn mittaan laitella jonkinlaisen gallerian pystyyn, kunhan saa lisää kuvia sitten joskus siellä vielä jonkun kuukauden oleilevilta. Mahtaiskohan sitä ens kesänä ehtiä heittämään uudestaan tällaisen kesäreissun, mahdollisesti.
Helsingin alkukesässä on sitten saanut juosta loput ajastaan. Monenmoista kinkeriä ja tapahtumaa on tullut nähtyä ympäri kyliä, mutta ehkä niissä on silti tullut vähemmän juostua mitä viime kesänä. Tulipahan koettua sekin että saman päivänä aikana katselin SM-liigajoukkuiden jääkiekkopeliä, ja suoraan siitä kävelin stadionille katsomaan jalkapallon MM-karsintaa. No ensin mainittu oli kyllä sellaista kuraa että jepjep, ja jälkimmäinen oli sitä vaan tuloksen osalta.
Mutta joo. Oliskohan tämä nyt nähty. Herkistelyt on suoritettu ja valmiustila on hyvä. Ei muuta kun koirat vartaaseen ja käärmeet pontikkaan. Kuumottava Manilan yö odottaa harha-askelten ottajaa. Elokuussa sitten lepäämään Pattayan hiljaiseloon. Tai jotain.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home