The road of lost innocence

Juhannus meni jo. Ja menihän se niin kovaa, etten oo ehtiny kuulumisia kirjoitella vaikka lupasin. Som nam naa, mai pen rai. Filippiineillä oli taas taifuuni, niinkuin aina mun siellä ollessa. Joku ruostepurkki uppos merellä, ja siinä samalla 700 toveria meni pohjaan. Mun etenemistä ei tällä kertaa haitattu, sähköä oli jatkuvasti jotenka San Miguel light tarjoiltiin aina kylmänä. Kieltämättä tuuli kyllä siihen malliin että välillä tuli mopoa ilmassa poikittain vastaan. Elämä oli kaikin puolin muuten leppoisaa, pari kertaa heilahti reilummin viihteen puolelle. Laitettiin koukkarin ovet säppiin aamulla viideltä ja haettiin kaupasta 2500 pesolla red horsea ja käärmespontikkaa. Kyllähän se varmaan sitten oli puoliltapäivin kun lopeteltiin DJ:n ja tyttöjen kanssa privaattibileet, pari viimeistä tuntia jammailtiin mun huoneessa. Harvoin oon heränny kuuden koukkarineidon kanssa. Eikä muuden määrän tarvinnu korvata laatua.
Samassa rytinässä oli sovittu että seuraavana iltana pidetään grillibileet, ja evästykset oli laitettu tilaukseen siinä aamutuimaan. Ruokahalua ei ollu sitten niin tippaakaan, mutta minkäs teet kun toveri tulee kertomaan että nyt se naapurin koira on vartaassa. Koiranliha on paikallista herkkua, ja ihan rehellisesti sanottuna se olikin helvetin hyvää. Ainakin kun oli rohkaisuksi tintannu käärmespontikkaa, mikä ei ollu sitten niin ollenkaan hyvää. Ja kaikenlisäksi vei muistin, aiheutti sen että seuraavana iltana tuli valituksi todella härö seuralainen. Filippiineille pitää kyllä joskus päästä pidemmäksi aikaa, on se niin jämerän oloinen maa. Vähän kun kattoo missä astelee, nytkin kuitenkin kerran tuli vastaan setä jota oli ammuttu ysimillisellä turpavärkkiin. Vaan ei meitä pelota.
Angeles city tuli taas käännettyä ylösalaisin. Pidin tavoitteena että jokainen Fields Avenuen koukkari tulee käytyä, ja kyllähän se taas onnistui. Bar hoppin, hieno harrastus tässä niin ihanan ränsistyneessä ja likaisessa kaupungissa. Rannallahan en siis todellakaan käynyt. Itse asiassa en edes nähnyt merta, muuten kun ajaessa taksilla pitkin Manilan Roxas Boulevardia. Siinä kaupungissa on muuten niin paljon slummia että kyllä tulis kukkahattutädillä itku ja housut vaihtoon.
Ennen kuunvaihdetta vaihtui sijainti takaisin Thaimaan valoihin. Jotkut puhuu auringosta, mutta ne on niitä rantalomailijoita. Tie oli mutkainen ja täynnä kaikkea sitä mitä lupaa Popedan komisario Peppone. Jatketaan Pattayan yössä seuraavalla kertaa.