Kuolleet kalat ui virran mukana

Seitsemän viikkoa normaalin ihmisen elämää takana. Sen verran on selvitty ilman sen suurempia kolhuja, vois sanoa että jopa mallikkaasti. Toki arki on iskenyt sen verran lujasti lekalla, että paljon oheistoimintaa on jäänyt tekemättä. Mutta kyllä tästä noustaan, usko on vahva.

Harjoituskauden palasia, ja sitten kauden kaksi viimeistä peliä. Siinä kiekkovuoden suoritukset omalta kohdalta. Onhan sekin tietysti parempi kuin ei mitään. Varsinkin kun loppukirin avulla sai vielä mestaruusjuhlatkin käydä katsomassa Oulun yössä. Neljä kannua viiteen vuoteen on liikaa, nyt on aika laihempien vuosien. Se tekee vaan hyvää. Ensi vuonna uudet kuviot, itsekin toivottavasti taas puikoissa. Logo takissa vaan vaihtuu, kesän mittaan tietää mihin.

Tallinnan päiväretki näyttäisi olevan ohjelmassa parin viikon päästä. Sen jälkeen suunniteltu Budapestin äkkihyökkäys piti peruuttaa. Tai oikeastaan siirtää odottamaan parempaa hetkeä, loppukesää, syksyä. Joskus pitää jyrätä pieniä juttuja isojen tieltä. Ehkä ensi kesänä on sittenkin elämää. Ehkä juhannuksen näkee Mindanaon auringon alla, ehkä Geylangin kaduilla, ehkä perinteisesti 2nd roadilla soi 7 ja 8 välissä, ehkä Phanganin lautalla. Vastavirtaan on paha uida, mutta jos tarpeeksi puskee, niin ehkä sen kesän näkee noissa jokaisessa.