keskiviikkona, joulukuuta 26, 2007

Vihreä joulu

Näin se vuosi vaan on suunnilleen saapunu maaliinsa. Kaikkea on ehtiny tehdä, mutta silti taas on jatkosuunnitelmat levällään melko täydellisesti. Siinähän ei kylläkään ei mitään uutta, niin mitäpä sitä stressaamaan. Asia kerrallaan juttuja tulee aina valmiiksi, täällä näkyvinpänä vois mainita nuo pari kuvagalleriaa jotka laittelin marraskuun retkiltä näytille. Katsotaan nyt että koska sitä seuraavan kerran otetaan kamera esiin.
Tammikuun aikana pitäis ainakin muutama lyhyempi retki tehdä. Ne suuntautuu niinkin eksoottisille alueille kun pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle, tilanteen ja tarpeen mukaan myöskin Ouluun. Tammikuun puolenvälin paikkeilla pitäis olla taas viisaampi kaikinpuolin. Sitä ennen pitää takoa näitä käsillä olevia rautoja lujasti, ja yrittää olla tarttumatta uusiin. Tosin se ei oo nyt oikein viimeiseen vuoteen tuollainen suunnitelma onnistunu. Palaamme ens vuonna.