maanantaina, elokuuta 20, 2007

Se ja sama

Vähänlaisesti on tänne ollu asiaa. Johtuen lähinnä siitä että vähänlaisesti on muutenkin ollut minnekään asiaa. Jokunen aika sitten tuli kuitenkin tehtyä Tampereen retki. Siellä oli lauantaina kaikenlaisia, sanoisinko että värikkäitä persoonia. Ihan mukava oli nähdä sitä porukkaa, vaikka joistakin yksilöistä ehkä näki vähän liikaakin. Ens kesänä uudestaan, mutta sitä ennen kyllä joutuu kuumetta laskemaan.
Eipä tässä muuta, pitää kirjoitella taas sitten kun kiinnostaa. Se tarkoittaa jotain viikon ja muutaman kuukauden väliltä. Hätäpäissäni katselin kotimaisen leffan nimeltä Jadesoturi. Enpä nyt ihan heti muista että koska oon sellaista paskaa viimeksi nähny. Neljä kertaa piti puolentoista tunnin leffassa pitää tauko, kun ei vaan kiinnostanu. Väkisin kattelin kuitenkin loppuun asti. Toista kertaa ei tarvi.