Nights at Ipanema

Aamupalaksi mongolian chickeniä PGP:n foodcourtista. Taas se oli erilaista, vittu nämä ei ymmärrä että saman annoksen pitäis olla suunnilleen samanlainen joka päivä. Toisaalta ei puolellatoista eurolla voi enempiä vaatia. Ei jaksais tehdä tänään mitään hyödyllisiä. Taxi tuntuu liialliselta elvistelyltä, varsinkin kun on yksin liikenteessä. Joutuu ottamaan A1:n sinne SOC:n nurkille. Enää ei edes kastu, kun kello kahden monsuuni on jo rankaissu sen varttituntinsa. Eka 95 oli niin täynnä ettei sisään otettu, taas olis pitäny älytä mennä muutaman pysäkki kauemmas. Seuraava onneksi tulee heti perään ja vie mut kohti MRT-asemaa. Siinä Redhillin kohdilla tulee mieleen että olis voinu kyllä ajella koko matkan 195:lla eikä taas tehdä tätä vaikeamman kautta. Outram Parkissa pitää vaihtaa violettiin ja jatkaa Dhoby Ghautiin, vaikka alitajunta yritti ehdotella että menis vihreällä Kallangiin asti. Mutta eihän siellä olis iltapäivisin vielä laatuleiman ansaitsevia. Eikä sitä nyt joka välis tarvi.

Kuuma. Siksipä tulee vietettyä päivää siellä täällä pitkin Orchard Roadin ostoshelvettejä. Ei voi käsittää ikinä sitä miten nämä singaporelaiset jaksaa syödä ja pyöriä ostoskeskuksissa. Towereilla vois käydä yhdellä, mutta siinä tapaukses olis pitäny mennä vielä pari asemaa eteenpäin. Tosin voihan sitä vaihteeksi katella mitä Paragonilla ja Ngee Ann Cityllä on tarjolla. Siinähän sitä muutama tunti menee helposti, vaikka ei mihinkään pysähteliskään sen kummemmin. Onneksi alkuilta on jo siinä vaiheessa että ne niin tutut penkit Tekan kulmilla Little Indiassa alkaa jo houkutella. Annos sitä punaista, whatever se onkaan, mutta hyvää se on. Isoja tiikereitäkin joutuu ottamaan heti monta kierrosta. Ei voi oikein lähteä kun ei meinaa millään mennä tasan. Joka kolmannen kun aina saa halvemmalla. Neljän hengen rytmiryhmä niitä kyllä saa tarpeeksi menemään. Vakioasiakkaita osataan jo palvella.

Nyt ei oo keskiviikko, niin suuntana ei ole turvallinen Double-O. Tosin yhtä turvassa sitä tuntee olevansa Clarke Quayn valoissa. Kylmiä kaljoja tutusta sevenistä kulmilta ja sitten yleistä ihmettelyä pitkin joen rantaa. Välillä mutkaa 1nite standiin, sinne kun ilmaiseksi pääsee. Attica on nähty jo niin moneen kertaan, että tänään saattais olla vuorossa Ministry of Sound. Varsinkin kun viisumit on jo otassa ja kengätkin on kaikilla ihan omasta takaa. Tosin kävelyn varrella joutuu hakemaan kulman mäkkäristä juustohampurilaisen, jos ei muuta niin tavan vuoksi. MOS on taas kohtuu hyvin täynnä. Välillä eksyy, niitä pirun osastoja on niin helvetisti. Onneksi vippi-puolille pääsee kohtuullisen pienellä selityksellä ja röyhkeydellä. Ei sillä että niissä mitään erikoista olis, mutta onpahan niihinkin taas ängetty. 1 on 1 tunnin aikana joutuu tankkaamaan niin että paikallisia olis jo kymmenen läjässä. Äijät jammailee täysillä, mutta itellä takaraivossa alkaa painamaan ajatus tornien valloittamisesta. Taksikuski ymmärsi kun tornien asemasta sanoi vaan haukkumanimen Four Floors of Whores.

Taxi pysähtyy towerien taka-ovelle, mutta kierrän pihan kautta etupihalle. Pitää nyt sen verran katella että minkälaista viheltäjää siellä taas näkyy. Ja onhan sitä kaikenlaista jamppaa, intialaisten ominaishaju alkaa taas vituttaa. Toiseen kerrokseen pitää vääntäytyä niitä aina pysähdyksissä olevia kapeita rullaportaita pitkin. Leidareita on taas keimailemassa niin paljon ettei vissiin oo hetkeen poliisit ratsannu. Crazy Horse tai Peyton Place vois olla ok, mutta ei nyt kuitenkaan tällä kertaa. Sama on mennä heti kerralla parhaaseen. Ipanema on aina ollut täynnä, eikä nytkään tuu pettymystä. Eteenpäin ja perällä lenkki baaritiskin ympäri oikealle ja näin on tehty nopea vilkaisu. Siinä vaiheessa se perässä hiihtäny tarjoilijatonttu on jo melko aggressiivisesti hokemas drink drink ja tekemässä juomisliikkeitä. Pakko se on ylihintainen tiikeri ottaa etteivät nämä pihalle heitä, vaikka kyllähän jotkut senkin kokeilivat. Hirveä määrä filippiinejä, mutta sehän on pelkästään hyvä asia. Mutka yläkerrassa rauhoittumassa ja tuumimassa että mitä sitä haluaa. Tänään kuitenkin on tarkoitus päätyä omille kämpille nukkumaan. Viimeksi vietnamilaisen seuralaisen kanssa matka kun oli päätynyt hotelli kasiykköseen. Tällä kertaa ei kuitenkaan sellaista, ei edes oksennuskeikkaa sellaiseen. Filpparityttöjen kanssa on kuitenkin mukava jutella aikansa. Joutuu ainakin päättämään että seuraavana iltana MRT pysähtyy vasta Kallangin asemalla ja Geylangin markkinat saa vaativaisen asiakkaan. Mittariauton noustessa South Buona Vista Roadille on huulilla hymy. Ei mitään erikoista, mutta perusilta onkin jo oikein hyvä.

Tasan vuosi sitten alkoi Singaporen aika. Jotenkin musta tuntuu että syksyn 2007 yhtä mukavaksi tekeminen on mahdotonta.