Isot pyörät pyörimään
TJ4, TJ14, TJ21 ja TJ28. Tänään perjantaina elän kovasti rauhallista elämää, elleivät tässä kämpässä viikonlopun ajan olevat 9 (yhdeksän) sakemannia ala laulamaan kilpaa. Sitähän ei kestäis. Huomenna sitä vastoin olen päättänyt vakavissani harkita humalahakuiseen juomiseen ryhtymistä. Jatkoseuraamukset ovat siinä tapauksessa arvaamattomia. Tosin ei täs nyt mahdottomia pidä. Seuraavana viikonloppuna sitten on tulossa invaasio Suomesta, jolloinka voisin kuvitella nesteytyksen toimivan leijonakaupungin elämää muistellessa ja siinä sivussa tätä Tonavan helmeä tutkiskellessa.
Sen verran lähellä on tuo Unkarin ajanjakson päättyminen, että tässä alkaa etenemishalut olemaan kohdillaan. On tullut tehtyä vähän kartoitusta jatkoon liittyen, muutamia linjanvetoja myös. Mistä tulikin mieleen että Singaporessa aikanaan vedetyistä suuntaviivoista kaksi kappaletta on hyvissä voimissaan, eikä näy minkäänlaista tarvetta niitä rikkoa. Yks niistä paukahti rikki hetikohta tammikuun puolenvälin jälkeen, mutta mitäs noista. Mutta niin. Iso pyörä on nyt taas pyörimässä, ja onget kohtuullisen monessa ojassa pyytämässä monenvärisiä kaloja. Rima on korkealla, mutta dopingin käyttö on ollu siihen tähdättyä jo pitkään. Tietyt asiat vetäis pohjoisen taivaan alle. Mutta se on hankalaa ilman pikkusormea, vai jo koko kättä?
Pakko vetää sanoja vähän takaisin. Monta viikkoa aikasemmn ehdin haukkumaan ne puheet että Unkarissa olis kivan näköisiä neitoja. Tässä nyt kesän tullessa oon viimeisen parin viikon aikana havainnu kiihtyvällä tahdilla hyvinkin kelvollisen näköisiä yksilöitä. Hyvä niin.
Nyt nuo alkaa huutamaan, taidan lyödä oven kiinni tai lähteä kaupungille.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home