keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Toimeliaana?

Kehittelin tuossa alkuviikosta ajatuksen, että pitäisi tehdä tai kokea joka päivä jotain uutta täällä Budapestissa oleillessa. Taikka sitten vaihtoehtoisesti tehdä jotain muuten vaan hyödyllistä, miksi ei lasketa normaalia netissä surffausta tai vaikkapa pyykinpesua. Kuitenkin edes jotain pientä, arkipäivisin tehdyn lyhyen työpäivän lisäksi.
Aluksihan tämä ajatus ei niin lujasti päässyt vauhtiin, mutta kyllä tässä ajan kanssa. Maanantaina ei sinänsä mitään ihmeitä tullu koettua, kun piti naputella verkkotenttiä aiheesta Itä- ja Kaakkois-Aasian kulttuuri ja historia. Tosin sehän oli nimenomaan sitä hyödyllistä osastoa. Tai no, tavallaan. Uudeksi asiaksi vois tietenkin listata kämpän läheisen pikakiinalaisen ruokapaikan testauksen. Ei mitään erikoista herkkua, mutta hintaansa nähden sellainen paikka jossa tulee jatkossakin vierailtua aivan varmasti. Pitseria ja kebabkioski oli testattu jo aiemmin.
Tiistain uutena kokemuksena oli ensimmäinen asiointi Unkarilaisessa postissa. Täytyy sanoa että onpas kohtuullisen byrokraattinen ja vaikea maa. En olis ikinä uskonu että yhden kirjeen lähettäminen voi olla noin järkyttävän vaikeaa. Niin monta erilaista luukkua piti käydä läpi että alko vituttaa, toivottavasti ei tarvi monesti postissa asioida. Tämän maan posti on kaiken lisäksi kuuluisa epäluotettavuudestaan. Unkarilainen kämppis totesi että varmaan noin 5-10% varmuudella voi olettaa että posti menee hukkaan. Ei oo todellista. Pitää seurata mielenkiinnolla miten omalle postille käy. Testasin myös Palinkaa, eli näitä paikallisia hedelmäviinoja. Kykenee hyvin juomaan jos joku pöytään kantaa, mutta ei tuota tarvi sen kummemmin alkaa ostelemaan omilla rahoilla.
Nyt keskiviikkona on taas tullut keskityttyä kuivempiin asioihin. Oon lueskellu kaikenlaisia tutkimuksia ja sitä myöten opiskellu juttuja Japanin historiasta. Jos sain tuon toisenkin meneillä olevan kurssiin suoritelluksi. Edistin myös matkaraportointia siinä määrin, että nyt noista kuvagallerioista löytyy thaikkukuvia myös vuosilta 2004 ja 2005. Ehkäpä jossain vaiheessa otan kameran käyttöön täälläkin, mutta ootellaan sitä nyt vielä. Tuntuu että on normaaliakin kuivemmalla tuulella, niin turha kirjoitella enempiä.