tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Oli Turakaisen hämärtänyt viski

Ohan se niin minä oon rehtori Italian Turusta. Jos ette usko niin kysykää vaikka Balilaiselta Antonio Banderakselta tai sen kaljaa ahkerasti ja tunnollisesti työaikana juovalta taksikuskiveljeltä. Hyvä kuski se silti oli. Käytiin äijien kanssa retkeilemässä idyllisessä mökkikylässä, mutta se on oma tarinansa se. Palataan niihin tunnelmiin matkapäiväkirjojen puolella sitten kun allekirjoittanut on selvittänyt orastavan ruuhkatilanteen keskeneräisten askareiden kanssa. Täs on nyt vähän ollu hässäkää. Ei kuitenkaan heinähässäkkää. Vaikka se alunperin kaneli olikin, niin kyllä se heinäversio kuitenkin voitti. Nyt kun kukaan ei enää muista mitä siihen tuli, niin sehän joutuu joku kerta ottamaan etsinnät uudestaan. Aikasemmat linjanvedot toki rajoittaa.
Onneksi kukaan ei tajua tuosta kappaleesta kaikkea. Ei oo tarviskaan, kuhan joutessani naputtelen mitä mieleen tulee. Ei sillä että joutilasta aikaa olis, tekemisen raivo on vaan hukassa. Pitää käydä ettimäs lauantaina sitä Malesiasta. Luonnollisesti muistaen että keittiön ovesta sai mennä, takaovi oli huono juttu. Jos ei sieltä löydy niin sitten sunnuntai-iltapäivänä monikulttuurisiin päivätansseihin Orchard towereille. Viimeistään sitten keilarata numero 4-18 vie perille. Suosittelen muuten ratojen 14-16-18 väliratoja, ihan vaan sivuhuomatuksena. Niille joilla on vaativainen maku. Säästäväisille takaradat indonesialaisilla keiloilla, kaatuvat kevyemmin. Toki kokeilemisen arvoisia silti.
Neljä ruusua tuossa just tuumailee että mikäs tässä ollessa juovuksissa Lieksassa. En voi sille mitään että Lieksasta ei tuu mitään muuta mieleen kun että siellä on lihapurkki kaks markkaa halvempi. No joo, tämä blogistus menee näköjään täysin insidejutuksi. Ei tarvi edes rivien väliin mitään kirjoittaa kun normitekstikin on julman sekavaa. Niin ei tosiaan silti tarvi ajatella että pikkupäissäni naputtelisin, ihan vesilinjalla on oltu Balin jälkeen, mukaanlukien viime viikonloppu. Mutta hei, huomenna olis dbl-O päivä. Mitenköhän olis.
Ja niin. Saa multa suoraan kysymykseen suoran vastauksen. Se vaan pitää esittää, en mä jaksa epämääräisiin uteluihin vastata muuten kun samalla tavalla epämääräisesti. Ja hei, sen jos minkä mä oon aina osannu. Kysymys on enää siitä että kiinnostaako tietää niin paljon että viittii kysyä. Kokeile.

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Käviskö kännäysviikonloppu tammikuun loppuun tai helmikuun alkuun, Cha-Cha-Cha ja E-klub tai jotain. Pitäs löytyy tiukkaa palaa. -eX-

14/11/06 18:11  
Blogger -Hannu- said...

Ooooo.. kommentti. Kaikki ei oo niin jäykkiniskaisia että uskaltavat jotain sanoa. Ja joo, tottahan se passaa. Tosin se eka ajatus B-järvestä kuulostaa sekin hyvälle. Näillä mennään 95% varmuudella, jos ei tuu mahdollisuutta reebookkiin, you know.

14/11/06 18:22  
Anonymous Anonyymi said...

Hyvä. Se on sitten enää siitä Róbertista kiinni.

15/11/06 04:51  
Blogger -Hannu- said...

Juurikin näin, ei vaan oo kuulunu vastauksia. Niin se on muuten kireää palaa, eikä tiukkaa. Vaikka hyvältä sekin kuulostaa.

15/11/06 09:07  

Lähetä kommentti

<< Home