Joka päivä on mun

Aika kuluu. Välillä niin hitaasti, välillä taas vauhdilla. Singaporen asustelu on jo puolessa välissä, tuntuu että justhan tänne on vasta tullu. Kahden kuukauden päästä on pitäny jo kuitenkin pakata tavaransa ja jättää tämä maa taakse. Eihän siinä tietysti mitään, odottaahan nurkan takana muita paikkoja. Uusien kaupunkien valoja, leimoja passiin. Seuraaville hiekkalaatikoille leikkimään.

Mutta vielä on aikaa valloittaa tätä saarta, ja tekemistä vielä riittääkin. Eilen illalla Little Indiassa ja torneilla. Pari tiikeriä piti rennosti maistella, mutta tietäähän sen. Aivan järkyttävä olotila. Ei auttanu vaikka torneilta suuntasin vietnamilaisen oppaan kans tuntihotelliin. Olis kyllä saanu jäädä väliin, humalatila kun tais olla jo liiallinen. En oo ihan varma, jokunen muistikuva on hukassa. Kamerassa oli 116 kuvaa eilisillalta. Kyllä mä muistan sitä käytelleeni, mutta että noin helvetisti. Täytyy sanoa että ei varsinaisesti mitään fiksuja otoksia ollu tarttunu filmille, alko tuntua että niitä kattoes tulee uudestaan känniin.

Aknestik - Miljoona tähteä:

Tuleen sinun vuoksesi syöksyisin, kaiken mitä on taakse jättäisin. Taivaalla on miljoona tähteä, ne kutsuu mutta pitääkö mun lähteä. Onko mitään ainoaa oikeaa, onko yhtä totuutta olemassakaan. Jääkö vain kaipaus merten taa ikuisesti sieluumme kolottamaan. Naimisiin sun kanssa vasta taivaassa meen. Kaipaamaan mä jään sua aina siihen asti, kunnes taas kerran kohdataan.

Pitää kait lähteä tuonne sumuiseen yöhön. Nyt tai ei milloinkaan.