tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Kuala Lumpur, Malesia

Taas on palattu reissusta Singaporen kämpille. Kuala Lumpur olis nyt nähtynä jossain määrin. Eipä tuolla mitään nyt niin ihmeellistä, ne Petronas tornit ja toinen korkea tv-masto siinä lähellä. Yöaikaan ne näytti paljon vaikuttavimmilta mitä päiväsaikaan. Sepangin formularadalla pyörähdettiin parina päivänä kattelemas ja kuuntelemas kuinka MotoGP-kisat eteni. Mika Kallio oli vasta toinen, mutta onneksi Rossi ja Capirossi väänsivät helvetin hyvän kisan ite pääluokassa. Taas luvataan jonkinlainen matkapäiväkirja, vaikka niitä onkin jo kolme odottamassa puhtaaksikirjotusta ja julkaisua. Tulee ne ajan kanssa.. ja lisää valokuviakin jossain vaiheessa.
Nyt vaan meinaa olla vähän kiirettä, tosin itehän sen on aikaan saanu sillä että jatkuvasti kiitää eri Aasian maita ympäri. Mistä tulikin mieleen että pitää tänään tai huomenna ostaa uusia lentolippuja. Ens viikonloppu kyllä tulee pysyttyä Singapores, on sen verran paljon niin sanotusti hyödyllisiä asioita tehtävänä, ettei millään pysty lähtemään mihinkään. Alkaa käydä reissaaminen työstä, ja se ei oo hyvä.
On muuten syöny viimeisen kuukauden aikana niin paljon kanaa ja riisiä ettei mitään rajaa. Tosin semmosesta eväästä oon aina tykännykin. Mahtaa se olla outoa jos joskus lyödään jotain perunoita eteen syötäväksi. Nyt pitäis vissiin jatkaa pyykkäämistä ja alkaa tekemään mun thain läksyjä. Saatana kun on vaativia opettajia.. no, ihan mukavasti niillä tunneilla viihtyy. Kiinalaiset äijät on ihan yhtä pihalla kun minäkin. Onneksi saa välillä avautua suomeksi ja selittää perään että siinä vaan omalla kielelläni kertoilin miten "mukavaa" tämä on. Kait sitä pitää vähän vaivaa ja tuskaa nähdä jos meinaa jotain oppia. Joo, alan piirtämään paperille niitä noiden koukeroita.