maanantaina, elokuuta 07, 2006

Prince George's Park Residences, NUS

No niin.. nyt olis muutama päivä eloa takana täällä päiväntasaajalla. Mikäs tässä ollessa. On lämmintä, on ruokaa, on kämppä. Suurin osa paperiasioistakin tuli hoidettua ilman minkäänlaista ongelmaa, ohjeet oli huomattavasti sekavammat kun itse tapahtumat. Mutta ohan tässä jossain vaiheessa vielä vähinsä hoidettavaa.
Yöelämään tuli viikonloppuna jo pieni sukellus tehtyä, mutta lisää on toki vielä edessä. Luulisin että riittävästi. Perjantaina löydettiin jotkin opiskelijabileet, joissa oli ilmaista viinaa ja ruokaa. Voin kertoa että joimme aivan varmasti oman osamme juomista. Clarke Quayn baarialueilla meni illat. Keskiviikkona vielä uudestaan kuulemma parhaaseen baariin (Ministry of Sound), kun silloin on naisilla ilmainen ilta. Niin Singaporen itsenäisyyspäivä on kans keskiviikkona. Oltais me siellä tietyssä baarissa käyty jo aiemmin, mutta kun yhdellä ei ollu kun sandaalit, eikä sisään päässy ilman oikeita kenkiä. Eikä taksikuskitkaan myyny, vaikka melko monen kanssa kauppaa käytiin.
Campus-alue näyttäis aika ruhtinaallisen kokoiselta, omat ilmaiset sisäiset bussilinjat ja kaikkea. Tuosta asuntolan kaupasta ei vaan saa juotavaa. Tosin johtunee siitä että tässä kämpässä ja asuntokompeksin (3000 asukasta) välittömässä läheisyydessä on alkoholin nauttiminen kielletty. Samaten kun tupakointi, roskaaminen, uhkapeli, sylkeminen jne. Naisvieraitakaan ei saa niin olla että laittais ulko-ovensa lukkoon heidän sisällä ollessa. Noo, enivei, kyllä mun Singhat tuolla keittiön jääkaapissa kuitenkin ihan hyvin kylmeni.
Olishan tässä maassa vielä opeteltavaa ja nähtävää, mutta riittävästi on aikaakin toki. Metro on ihan selkeä ja asiallinen, joskin tästä kämpiltä lähimmälle asemalle on ihan liian pitkä, ei pysty kävellä sinne asti. Sen takia ydinkeskustaan kestää matka helposti jotain 40 minuuttia. Taksilla yks sivu maksaa yölisineen jotain kymmenen euroa.
Kaikenkaikkiaan, muutaman päivän ajalta on ihan positiiviset ajatukset. Palataan aiheeseen taas kohtapuoliin. Nyt on pakko hakea vielä vettä jostain tälle iltaa, on tainnu hikoilla kiitettävästi tänäänkin. Niin, kahvi on ihan vitusta ja baarissa juomat järjettömän kalliita. Kaljatuoppi paikallista Tigeriä 5 euroa, vodkaredbull 7 euroa. Ikävä Pattayalle, kympillä sais kuitenkin nollaseiskan Sang Somin pöytään lantrinkeineen.