Täällä satoi eilen rakeita

Jotenkin outo fiilis. Minä tosiaan asun nyt viikon Kauhavalla, en olis kuvitellu tätä enää tapahtuvan. Vaikka tietysti kohtahan se aika on jo mennykin, sen verran kiirettä ollut ettei oo ehtiny tähän paikkaan kuitenkaan hermostua. Koneet olis suunnilleen asenneltu kuntoon, ja tavarat ojennuksessa varastoissa. Sukulaisia on nähty riittämiin. Seinäjoellakin tuli lenkki tehtyä. Kameraa en oo vielä kattonu minuuttiakaan. Jää vissiin aika pitkälti ens viikolle se. Eiköhän nämä asiat tästä valmiiksi saa ennen ens sunnuntaita.

Sitten neljän viikon taivas. Tai pari päivää ylikin. Vielä viime kesänä sukulaiset ja tutut toivotteli ihan tavallisesti hyvää reissua ja ihmetteli että kuinka sitä niin kauas niin pitkäksi aikaa uskaltaa lähteä. Nyt on sitten ääni muuttunu kellossa suurimmalla osalla. Asennoituminen alkaa olla sitä mitä oikeastaan osasin jo odotellakin. Itsetietoinen virnistys naamalla kun reissusta tulee puhetta. Muka pisteliäitä huomautuksia ja vittuilunyrityksiä. "Antoisan matkan" toivotuksia. Noo, antaa ihmisten pitää ennakkokäsityksensä. Kait se on monelle tärkeää että saa luulla tietevänsä aiheesta kun aiheesta, kun joskus on "kylillä kuullu puhuttavan". Eihän siinä mitään, varmaan se tuollainen on tärkeää jos oma elämä pyörii hyvin pienessä piirissä. Onneksi on sitten niitäkin ihmisiä jotka osaa suhtautua vähän fiksummin, tosin harvassa. Reiluna vähemmistönä tämänkin lukijoista. Kumpaan sinä kuulut?

Tässä on tullut nyt vähinsä mietittyä tulevaisuuden tapahtumiakin viime päivinä. Jonkun verran alkaa olla ideoita ja käsitystä siitä mitä haluaisin jatkossa itelleni rakentaa. Mutta vielä on niin monta asiaa avoimena, ettei mitään pysyvää voi mennä ääneen sanomaan. Ens syksyn aikana sitten asia kerrallaan miettimään ja rakentamaan jatkoa. Kyllä sitä jotain eteen tulee, varsinkin kun on vaihtoehtoja. Eikä minkäänlaisia siteitä minnekään, vaikka toisin ehkä haluaisikin.

Nuo ihmisten normaalit ajatukset ja arvostuksen kohteet on saanu mun omia ajatuksia selkenemään ja vahvistumaan entisestään. Elintasokilpailua ja sitä vitun samaa suoritusta päivästä toiseen. Tai sitten pelkästään töiden tekemistä ja rahan keräämistä. Ei helevetti sellaista jaksa katella eikä nykyään edes kuunnella. Oksettaa vähemmästäkin. Joo, ohan tästä tullu ennenkin avauduttua. Mutta minkäs teet. Ei oo omissa tutuissa montaa ihmistä samalla aaltopituudella mun kanssa näihin ajatuksiin liittyen. Oikeastaan en oo varma onko yhtään. Ehkä ei. Minähän siinä sitten se outolintu olen, mutta ei sen väliä. En kääntyile takasin, etenen tätä tietä minkä oon valinnu. Enkä vaihtais sitä mihinkään.