Hard rock Hallelujah

Ei helevetti. Näin siinä pääsi käymään. Kyllä on kukkahattutädeillä taas itkemistä. Toivottavasti menee enimmillä turpa kiinni lujasti. Josko sitä ainakin opittais se että jatkossakaan ei kannata mitään jarisillanpäätä lähettää humppaa laulamaan. Tai sama lähettää jos haluaa sitten ihmetellä että kuinka me saatiinkaan vaan ne kaikki kolme pistettä. Seuraavalla kerralla on sitten kotikisat, toivottavasti joku kunnon bändi löytyy sinnekin. Tai ainakin jotain mikä ei sitä tusinapaskaa ole. Matti Nykänen? Menis komediana kymmenen joukkoon heleposti. Sitä odotellessa.

Kiirettä. Varmaan viimeinen blogistus Oulussa asumisen aikakautena. Muutan tiistaina kamat pois täältä. Sitä ennen pitäis tehdä liikaa. Vituttaa, mutta ehkä sitä saa jotain valmiiksi kuitenkin. Oulusta ei vituta lähteä. Tämä on nähty. Tämän hetken fiilis on se että en halua takaisin tulla. Muuta kun käymään. Eiköhän tämä paikka oo antanu mulle sen kaiken mitä oon saamassa. Jatkossa on tarjolla vaan niitä aiemmin mainittuja nielaistuja huokauksia yksinäisissä porttikongeissa. Ehkä on parempi unohtaa. Katsoa eteenpäin, jonnekin ihan muualle. Vai onko sittenkin niin että on pakkokin se tehdä? Joka ilta loppuu niissä ajatuksissa. Ei sitä enää jaksais. Kaikelle on loppunsa. No hard feelings.

Hah. Melkoisen lauseen päästin suustani. Oikeasti mulla on sisälläni melkoisesti avautumista monellekin ihmiselle. Ajatuksia monenlaisia, mukavia ja ikäviä. Totuuksia, kyyneleitä ja hyvästejä. Jotenkin vaan tuntuu että jätän ne sisääni. Ehkä on parempi niin.

Mulla ei muuten ole HIV:iä eikä mitään muutakaan yllätystä. Ihan nyt vaan tiedoksi. Hyvää yötä, ehkä mä tänä yönä nukun itekin. Vaikka mitäpä väliä silläkään varsinaisesti on.