Sunnuntai-illan mietteet

Tämä elämä on kyllä käsittämättömän suuri, lähes ääretön peli. Täynnä sokkeloita ja käänteitä. Kukaan ei ole mulle kertonu kaikkia sääntöjä, en mä osaa pelata. Toisaalta ehkä me ihmiset ei edes pelaajia olla, enemmänkin pelinappuloita. Harvassa pelissä kaikki nappulat on samanarvoisia. Joo joo, kyllä mä tiedän että niin se pitäis olla. Tässä maailmas on monta muutakin asiaa jotka on vaan kauniita ajatuksia. Jos peli jatkuu kierros toisensa jälkeen samanlaisena, yhdentekevänä, kuinka monella meistä on rohkeutta tehdä ratkaiseva siirto? Moniko alistuu siihen turvalliseen, ja sata kertaa tehtyyn patenttiratkaisuun?

Jalat tahtoo mennä, pelkäävät jäädä paikoilleen. Eivät tohdi pysähtyä, koska pelkäävät menettävänsä jotain. Eivät silti tiedä, mitä se jotain on. Juoksevat vain, loppuviimeksi karkuun itseään. Valintoja pitää uskaltaa tehdä, kerran se vaan kirpaisee. Niin se teki viimeksi vuodenvaihteessa kun otin loparit "oikeista töistä". Nyt parin kuukauden jälkeen voin sanoa että tein oikean valinnan. Mutta se ei tarkota sitä että olisin elämäni kanssa kovinkaan lähellä valmiita uria. Aivan saatanan kaukana siitä. Mutta ratkaisut lähestyy, kohta on pakko laittaa pelimerkit jollekin numerolle. Ruletti pysähtyy ennen tämän kuun loppua.

Unelmaa, turhaa haavetta joka luotu vaan katoamaan. Kait niitä jokaisella. Määränpäitä. Tähtiin kirjoitettu reitti onneen. Pilvisellä säällä reitin kadottaa. Kerran jäin uneksimaan, ja maksan siitä nyt liian kovaa hintaa. Hetkittäin muistoissa eläminen ei ole kuolemista.

Älä edes kuvittele että löysit rivien välistä sen kaiken mitä halusin sanoa.